PS. I Love You

Näin yöllä unta yhdestä elämäni tärkeimmästä miehestä nimittäin ponista nimeltä Robin Hood IV eli Rapsu. Yhteinen taival tämän vanhan poniherran kanssa kesti suurinpiirtein viisi vuotta.  Joku joskus kommentoikin, että me oltiin kuin kasvettu kiinni toisiimme. Kuopioon lähtöä edeltävänä kesänä Rapsu vietiin eläkekotiin Paltamoon yhden samalla tallilla olleen vanhan tamman kanssa. Tuntui ihan kamalalta jättää se sinne, mutta toisaalta myös hyvältä tietää ettei se jää ratsastuskouluun lähdettyäni vaan saa viettää elämää maalla rauhassa. Viimeinen muistikuva Rapsusta onkin kun se onnellisena syö heinää uudella laitumella Emma kaverin kanssa. Ei ne höntit edes huomanneet,  että tutut ihmiset lähti pois.

Vielä kohta kolmen vuoden jälkeenkin välillä tulee niin kamala ikävä, että itkettää. Silloin yleensä tulee mieleen ne hetket kun on ponin kanssa kahdestaan maastossa päästellyt täyttä laukkaa silmät kiinni lumen pöllytessä ja tuulen pyyhkiessä onnen kyyneleitä silmistä. Miten voikaan luottaa eläimeen niin täydellisesti ettei sen selässä pelota mikään.

Kuva Jenni.H

Viimeisenä yhteisenä talvena emme käyneet enää tunneilla vaan maastoilimme ja teimme millon mitäkin yhdessä. Rapsu oli monta vuotta ollut aina samassa karsinassa. Sinä talvena se siirrettiin ulkokarsinaan joksikin aikaa. Minä sitten tottuneesti jätin siitäkin oven auki ja eiköhän poni päättänyt lähteä kävelemään. Siihen se jäi ulkopuolelle seisomaan kun minä tuijotin karsinan ovelta suu auki, että Rapsu ootko tosissas. Sitten lähti vielä karkuun kun menin ottamaan kiinni. Lopulta sain hännästä kiinni ja harrastettiinkin sitten hiihtoratsastusta hetken kunnes poni toikkaroi itsensä talviselle kesälaitumelleen ja upposi lautasia myöten hankeen. Sieltä se sitten mulkoili olkansa yli kun vieläkin sitkeesti roikuin hännässä kiinni. Kyllä siinä vanhusta puuskututti kun talutin sen otsatukasta pois sieltä. Hetken päästä tuli tallin omistajakin paikalle ja kertoi kuolleensa nauruun katsoessaan meitä ikkunasta. Ei kuulema jaksanut tulla apuun koska siellähän oli "vaan Hanna ja Rapsu" Nauratti kyllä tuo tapaus itseäkin jälkeen päin aika paljon, vaikka silloin pelotti, että poni lähtee tielle seikkailemaan.

Rapsu oli siitä jännä heppu, että esimerkiksi kasvattaja oli ollut kilpailuissa, missä viereiselle radalle oli jouduttu kutsumaan ambulanssi ja kisoja oli siitä huolimatta jatkettu ei tämä herra ollut välittänyt mitään vaikka suurin osa muista hevosista oli pelännyt hirveästi. Sitten taas eräänä jouluna kilisytin sen nenän edessä tonttulakin kulkusta niin Rapsupa perääntyi karsinan nurkkaan silmät päässä pyörien. Toinen mikä sai sen pyörimään ympäriinsä oli suhausääni joka kuuluu pullosta kun siitä lähtee ilmat pois. Tämän vuoksi oli tosi mukava laittaa linimenttia jalkoihin kun toinen juoksee karkuun.

Sarjassa jättipomput jostain toiseltapuolelta kenttää.

Toivon, että voisin nähdä rakkaan Rapsu ponin vielä ennenkuin on sen aika siirtyä pois tästä maailmasta. Rapsulla tulee olemaan sydämessäni aina oma paikkansa jota ei kukaan tai mikään pysty ikinä täyttämään. Niin suurta yhteenkuuluvuuden ja keskenäisen luottamuksen tunnetta tuskin tulen saavuttamaan yhenkään eläimen tai ihmisen kanssa.Uskon, että vain tällaisen kokeneet voi täydellisesti ymmärtää mitä tarkoitan.

Kuvassa kärkikolmikko. Vierellämme voittamaton CinderellaMichelle.
 Itsekin on tuolla ponilla tullut parit kisat voitettua.
Varsinkin jos Cindylla oli kaksi kisaajaa samalla radalla poni
oppi radan ulkoa ja jälkimmäisellä oli tekemistä pysyä kyydissä.
Tässäkin on nyt käynyt niin, että minä olin 2. Cindylla ja 3. Rapsulla
 Kaverini meni nimittäin radan minun jälkeeni. :D Tykkiponi.

Viimeisenä talvena alettiin olla aika pyöreitä. Ei muuten toimi tuo loimivyö+satulahuopa, valuu koko ajan.